Aikuismiitti 2 Tampereella 14.-15.11.2015

Pidimme kesällä ensimmäisen miitin PullipSuomen aikuisharrastajien kesken. Silloin miittipaikkana oli meidän mökkimme. Uuden miitin suunnittelu aloitettiin jo heti kesällä, ja nyt se sitten toteutui. Meitä oli Tampereella paikalla muistaakseni 13 harrastajaa nukkeineen. Nukkejen kokonaismäärää ei kukaan tainnut laskea, mutta useista kymmenistä puhutaan. Nukkejen eri "lajit" olivat myös hyvin edustettuina aina Pullipeista Dolfie Dreameihin.

Minulla olivat mukana Viena ja blytheni Malva. Lauantai-iltapäivän vietimme vähän syrjemmässä mökkiolosuhteissa, kiitokset "emännälle" hienon paikan käyttömahdollisuudesta! Alla joitakin kuvia miittiin osallistuneista nukeista. Kuvissa on ainakin Millyn, Untuvikon, Aloemixin ja Turren nukkeja. Omat nuket piti saada osaksi ainakin muutamaa ryhmäkuvaa :) Minä ja kyydissäni olleet Milly, Zelman ja Tatzuki saavuimme miittiin hiukan myöhemmin kuin muu porukka, joten isoon, alkuiltapäivästä otettuun ryhmäkuvaan meidän nukkemme eivät ehtineet.

Tajusin vasta näitä kuvia katsoessani, että en tainnut kysyä lupaa ihan jokaisen kuvissa näkyvän nuken kuvaamiseen/kuvausta varten asettelemiseen. Toivottavasti en tehnyt sen suhteen suurta etikettivirhettä, pahoittelut jos joku huomaa vasta tässä kohtaa nukkensa jossakin kuvassa ja kummeksuu asiaa. Miitissä oli sen verran paljon porukkaa ja jatkuva hälinä päällä, että useampi kuva olisi jäänyt ottamatta jos olisin jokaisen nuken kohdalla lähtenyt ensin sen omistajaa etsimään. Ja toisaalta suurin osa näissä kuvissa näkyviä nukkeja on sellaisia, joiden omistajat ja heidän suhtautumisensa nukkejen käsittelyyn tiedän ja tunnen. En tietenkään lähtisi mitään varsinaista photoshoottia monimutkaisine posetuksineen omistajalta kysymättä tekemään, mutta esim. noita Blythejä uskalsin jokusen metrin hellävaraisesti siirtää, vaikka joukossa onkin yksi jonka omistajasta en vieläkään ole varma.

Edellisessä miitissä en kuvannut omia nukkejani juuri lainkaan (koska paikka oli minulle se tuttu), sen sijaan oli mielenkiintoisempaa seurata miten muut omia nukkejaan kuvasivat. Tässä miitissä taas kuvaaminen oli ylipäänsä hyvin pienessä roolissa, johtuen suurimmaksi osaksi valon vähyydestä ja sateisesta säästä. Sunnuntai-aamuna kävimme kuitenkin Turren, Petunian, Hijirin ja Aloemixin kanssa Särkänniemen vieressä kuvaamassa ennen kotiin lähtöä. Näissä kuvissa esiintyy Vienan ja Malvan lisäksi Turren Magdalena (jonka kanssa Viena ystävystyi, kuten kuvista näkyy!) sekä Aloemixin pullip-perheen nukkeja.

Pidän näistä kuvista, harmaa värimaailmakin jotenkin sopii tunnelmaan ja omien nukkejeni vakaviin ilmeisiin.

Myös Särkänniemen huvilaitteet yhdistettynä syksyiseen säähän luovat mielenkiintoisen kontrastin.

Lauantai-iltana kävimme syömässä Martinassa, ja sen jälkeen kello olikin jo 22:30. Osa porukkaa jatkoi vielä viihtyisään pubiin, jossa istuttiin pikkutunneille. Muistan, että puheenaiheet vaihtelivat ainakin koirista ja hevosista custom-Blytheihin, mutta jossain vaiheessa alkoi väsyttää niin, etten jaksanut enää olla suuna päänä. Majoittumispaikkamme oli kiva ja siisti Dream Hostel ihan lähellä keskustaa. Olimme varanneet sieltä kaksi kuuden hengen huonetta, joissa suuri osa miittiporukkaa majoittui. 

Tuliaisiakin nuket saivat. Aika monella miittaajalla oli myytäviä tavaroita mukana, joten kotiin tuli kannettua kolmet kengät hartsitytöille, uudet silmät Vienalle ja lisäksi yksi Blythe/Pullip -kokoinen villapaita.

Seuraavaa isompaa miittiä suunniteltiin jo alustavasti alkukesälle, kiva perinne jatkuu! 

Metsäkuvia ja kummitusjuttu

Otin viikonloppuna ensimmäiset ulkokuvat nimettömästä Blythestäni.

Olin mökillä, ja äiti ehdotti, että lähtisimme sieneen. En ole itse kovin kummoinen sienestäjä, mutta ajattelin, että voisin valokuvata nukkea samalla kun äiti etsisi sieniä.

Ajoimme autollani äidille tuttuun paikkaan, jossa minä en ollut koskaan ennen käynyt. Kyseessä on metsäinen notko, jonka pohjalla virtaa kivikkoinen puro. Paikkaa kutsutaan Kuunjoeksi. Metsä siellä on melko vanhaa, varjoista havumetsää ja maanpohja sammaleinen. Kapea hiekkainen maantie vei aivan notkon pohjalle ja nousi siitä jälleen ylös. Puro alitti tien aivan notkon pohjalla. Pysäköin auton tien varteen, ja nousimme äidin kanssa suunnilleen samaan aikaan ulos.

"Kuuntele!" äiti huudahti, ja olinhan minäkin sen jo kuullut. Metsästä aivan tien tuntumasta kuului kahinaa ja laahaavaa ääntä, aivan kuin joku kävelisi siellä. Emme kuitenkaan nähneet mitään. Muistan katselleeni metsään ihmeissäni, sillä tuntui siltä että äänen aiheuttajan olisi pakko olla aivan näköetäisyydellä.

"Täällä on jo joku, mennään pois!" äiti sanoi heti.

"Mutta eihän tuolla näy mitään," minä protestoin. Äänikin oli jo lakannut kuulumasta. Se lakkasi aivan äkkiä. Päästin koirani autosta ja tähyilin edelleen metsään. Ääni oli ollut sen verran voimakas, että sen aiheuttajan täytyisi olla vähintään ihmisen kokoinen. Metsän eläimistä lähinnä hirvi ja karhu tulivat mieleen. Mutta miksi emme kuulleet äänen aiheuttajan loittonevan? Ihmettelin myös, miten oli mahdollista ettemme nähneet äänen aiheuttajaa, sillä ainakin itse mielsin äänen tulevan aivan läheltä.

Kävelimme syvemmälle metsään, ja minä aloin kuvata.

Miksikään metsänhengeksi tätä tyttöä ei kyllä voi lavastaa, sen verran luonnosta poikkeavia ovat hänen värinsä.

Valo ja varjo vaihtelivat dramaattisesti.

Lopulta tulin itse purolle. Koirani hyppeli pari kertaa puroon ja takaisin, ja nähdessäni kuinka hienon maiseman puron matala vesi ja veden pinnalle jäävät kivet loivat, en voinut vastustaa kiusausta...

Kengät pois ja kahlaamaan! Mitäpä sitä nukkeilija ei tekisi hienojen nukkekuvien eteen? Elokuun viimeisenä viikonloppuna virtaava vesi oli jo varsin kylmää...

Puron uomassa oli sen verran hämärää, että kuvista ei tullut ihan hirveän teräviä. Sommitteluun olen kuitenkin ihan tyytyväinen. Nämä kaksi kuvaa on muuten otettu eri puolilta jokea ja nukke on niissä eri kivien päällä, vaikka kuvat näyttävät aika identtisiltä.

Yhden kuvan nappasin myös itse purosta.

Jalkani alkoivat nopeasti käydä niin tunnottomiksi, että aina asentoa vaihtaessani pelkäsin horjahtavani ja uittavani kaulassa roikkuvan kameran...

Kuvausassistenttini. Joskus hiukan yli-innokas sellainen. Taisipa tuo ainakin kerran hypätä kiven ja kivellä istuvan nuken yli.

Metsän terävässä valossa sain myös kuvia nuken (hitto, että ärsyttää tämä nimettömyys!) eri värisistä silmistä. Siniset vasemmalle katsovat puuttuvat tästä sarjasta. Nuo oranssit ovat kyllä aika pelottavat! Alimman kuvan vaaleanruskeat ovat siis tämän nuken spesiaaliväri. Tykkään.

Lopuksi palataan kummitteluaiheeseen. Keskustelimme vielä mökille palattuamme siitä, mikä metsässä oli liikkunut. Samassa yhteydessä äiti kertoi, että joskus aiemmalla reissulla hän oli kuullut metsästä omituista viheltelyä. Sekin oli kuulostanut ihmisen aiheuttamalta. 

Eikä siinä vielä kaikki. Lapsuutensa seudulla asunut äitini kertoi myös perimätietona liikkuvan tarinan Kuunjoelta. Joskus 1900 -luvun alussa kyseisellä alueella oli kuulemma ollut metsätyömiehiä hommissa. Aikana ennen sähköistä rahaa palkat oli tilipäivänä tuotu heille käteisenä suoraan joelle. Jollakin kerralla oli kuitenkin käynyt niin, että joku ulkopuolinen taho oli saanut vihiä siitä, että palkanmaksaja oli suurien rahasummien kanssa tulossa joelle. Niinpä hänet oli kesken matkan ryöstetty ja tapettu tuolla keskellä korpea. 

Mikähän maantierosvon uhri tuolla syrjäisessä notkossa siis kummittelee?

Uusi nukke!

Perjantaina tuli nukkepostia. Hong Kongista suoraan lähi-Siwan postipisteeseen tullin ohi, jee!

Te kaikki nukkeilijat tiedätte sen tunteen, joka valtaa sydämen kun pitelee tällaista pakettia käsissään...

Ja mitä sieltä paljastuukaan...

Ensimmäinen Blytheni!

Nuken hiukset olivat ensi alkuun aika tahmaiset (näitä ilmeisesti öljytään jotenkin tehtaalla, että olisivat kiiltävämmät tms? Olen törmännyt samaan joillakin Pullipeilla ja aika monilla MH -nukeilla). Tuossa ylemmässä kuvassakin ne vähän roikkuvat päätä pitkin.

Merkittävin yllätys oli se, miten lämpimät nuken sävyt ovat. Hiukset eivät ole puhtaan hopeanvalkoiset kuten kuvittelin, vaan niissä on kermainen sävy. Toisaalta tietynlaisessa valossa ne voivat myös kiiltää sinertävinä. Huulet ovat korallinväriset ja silmämeikki ruskea. 

Kuvien perusteella arvelin, että stock-asuun kuuluvaa hattua ei tulisi kovin paljoa pidettyä. Tykkäsin siitä kuitenkin ensivaikutelman perusteella yllättävän paljon. Joskin kaikki tähän mennessä hattu päässä ottamani kuvat olivat niin hämäriä, että yksikään ei päässyt yli muokkausseulan.

Nukella ei vieläkään ole nimeä. Hankala tyyppi, yleensä minun nukeilleni vakiintuu nimi todella nopeasti! Ne ikään kuin itse kertovat sen saapumisensa jälkeen, mutta tämä tyttö on oikukas. BJD:illänihän suosin maanläheisiä ja suomalaisia nimiä, mutta Blytheille (huomatkaa monikko!) olen kaavaillut toisenlaista nimeämiskäytäntöä. Olen miettinyt, että näille sopisivat vähän pöhkön kulmikkaat ja "vaikeat" nimet, kun Blyhte nukkenakin on vähän vaikeasti avautuva ja monivivahteinen tapaus. Sellaiset nimet, jotka eivät ole varsinaisesti kauniita, mutta sitäkin luonteikkaampia. Selailin netistä mytologianimiä, ja hetkeksi mieleen jäivät pyörimään muun muassa Calliope, Cassiopeia, Cynthia, Gudrun, Isolde, Lachesis, Leda ja  Medeia, mutta niistä mikään ei sitten oikein kuitenkaan ole juuri tämän nuken nimi. Jokin lyhyt, 3-4 kirjaiminen nimi puhuttelisi, mutta en sitten siitä kategoriasta ole keksinyt mitään sopivaa.

Uusi aluevaltaus

Minulle tuli hirveä vimma hankkia uusi nukke kesän päätteeksi. Hiukan ylimääräistä rahaa oli, ja ostoslistani tietysti on tunnetusti ties kuinka pitkä. Selvää oli, että nyt olisi jonkun muun kuin hartsisen nuken vuoro. Kesän miitissä näin elämäni ensimmäiset Blythet livenä, ja tämä varmisti minulle sen, että tuollainenkin nukke on tänne vielä jonain päivänä hankittava. Aloin siis katsella eri kauppojen Blythe -tarjontaa.

Uusia ja kohtuuhintaisia Blythejä ei ole mitenkään pilvin pimein kaupan. Ebaysta tietysti löytyisi vaikka mitä, mutta koska en ole hirveän perehtynyt eri Blythejen tyypillisiin hintoihin tai muutenkaan niiden markkinoihin, en uskaltanut edes harkita sitä vaihtoehtoja. Blythejen kohdallahan riski saada vahingossa lähes väärennökseksi luokiteltava ns. factory Blythe ei ole mitenkään ennenkuulumaton.

CC-Toysissa sattui olemaan alennuksessa yksi nukke, jota olin jo aiemmin katsellut Plastic Popista, mutta itselleni liian kalliin hinnan vuoksi jättänyt ostamatta. Olin päättänyt kipurajaksi 150 euroa (joka toki on blythemaailmassa vähän ja rajaa kovasti tarjontaa), jos sen alle ei löytyisi aidosti mieluista nukkea, saisi jäädä ostamatta. Candence Majorette tuli maksamaan 130 euroa, tosin jää nähtäväksi nouseeko hinta mahdollisen tulliin jäämisen myötä.

Kuva täältä: http://www.cc-toys.com.hk/index.php

Täällä eletään siis odottavissa tunnelmissa. Onpa kivaa pitkästä aikaa saada ihan uusi nukke avaamattomassa pakkauksessaan ja kaikkien oheistavaroiden kera!

Muistoja: Ensimmäinen nukkevuosi 2009

Innostuin katselemaan vanhoja Pullip -kuviani noin kuuden vuoden takaa. Vaikka nuket ovat vain yksi pieni harrastus aikuisen ihmisen vaikeassa ja monimutkaisessa, velvollisuuksien täyttämässä elämässä, niiden merkitys oli kuitenkin tuolloin alkuaikoina elämässäni yllättävän suuri. Tavoitan vieläkin sen kokemani tietyn innostuneisuuden ja lähestulkoon taianomaisuuden kun katselen näitä kuvia.

Ensimmäinen nukkeni Dal Tezca "Leonoora" juuri purettuna paketistaan. Oi sitä tunnetta, kun sai viimein hypistellä käsissään ihan oikeaa nukkea katseltuaan ensin sellaisten kuvia useamman kuukauden netistä.

Sitten heti perään Dal Angry "Amalia" saapui, ja voi millainen tyylikaksikko dalini olivatkaan...

Aluksi nukkejen oheistavarat olivat yhden käden sormilla laskettavissa, ja koska minulla oli kova vimma saada niiden tyyleihin vaihtelevuutta, ompelin niille itse vaatteita todella puutteellisilla taidoillani. Stock -kuntoisuus ei ollut minulle koskaan itseisarvo, Amalian saparotkin purin saman tien ja leikkasin Leonooran otsatukkaa mieleisempääni muotoon.

Sittemmin porukkaan saapui ensimmäinen Pullipini Rebecca (Asuka) joka tuntuu edelleen henkisesti jonkinlaiselta keskushenkilöltä ja alter egoltani nukkeporukassa. Tämän peruukin ostin käytettynä PullipSuomen foorumilta, ja leikkasin itse siihen otsatukan. Se on erittäin hyvälaatuinen ja sopikin Rebecalle loistavasti.

Ensi alkuun yritin olla hyvinkin tarinallinen nukkeilija. Mitään kovin kummoisia juonellisia viritelmiä en missään vaiheessa kehitellyt, vaan nukkejen touhut olivat arkisia; jos lähdettiin mökille niin siellä tietenkin uitiin ja nukuttiin siskonpedissä...

Sitten saapui Justine (Cornice), ja nukkeja pääsi kuvaamaan entistä monipuolisemmin ryhmässä. Tuohon aikaan hankin myös ihan tavan marketeista useamman setin Barbien vaatteita nukeilleni. Lisäksi ostin muutaman vaatteen käytettynä muilta harrastajilta, ulkomailta en vielä tuolloin uskaltanut mitään tilata. Nukkejeni pukeutumistyyli on aina ollut hyvin arkinen. Jotenkin koen, että arkisessa tyylissä niiden persoonallisuus tulee paremmin esiin, vaikka joku muu voisi varmaan kokea päin vastoin.

Näissä kuvissa on ihanaa kotikutoisuutta. Muutamaa olemassaolevaa peruukkia piti vaihdella päittäin ja kaikenlaisia kokeiluja oli tehtävä itse. Tässä vaiheessa Leonoora oli jo saanut obitsun ja Rebecca Volksin vartalon. 

Uusien vartaloiden saapuminen olikin iso ja odotettu juttu. Juuri obitsutettu Leonoora kauhistelee palasiksi laitettua Rebeccaa.

Nukkejen valokuvaaminen muuttui taas jännemmäksi, kun obitsujen myötä saattoi saada aikaiseksi monipuolisempia asentoja.

Sitten porukkaan liittyi ensimmäinen Taeyang Sam.

Nämä elokuussa mökillä otetut kuvat Amaliasta ja Sylvanian Families -siilivauvasta muistan erityisen hyvin, ja pidän niitä vieläkin tunnelmaltaan ja sommittelultaan onnistuneina.

Sitten saapui Fanny (Clarity). Olin tilannut sille jo valmiiksi obitsun, joten ainoat stock -kunnossa otetut kuvat tuli otettua heti nuken saapumisen jälkeen. Täytyy muuten ihmetellä näitä nimiä - jos nyt nimeäisin nuo kolme ensimmäistä Pullipiani, luulen että kirjoitusasut olisivat Rebekka, Justiina ja Fanni, sillä yleensä suosin suomalaisia kirjoitusasuja. Ilmeisesti tuolloin on kuitenkin ollut joku kansainvälisyyskausi menossa... Amalia sentään on Amalia eikä Amelie tms.

Todennäköisesti ensimmäinen ryhmäkuva silloisesta kuusihenkisestä nukkeporukasta. Fanny näyttää vielä vähän hämmentyneeltä saapumisensa jälkeen...

Syksyllä Justine sai obitsun, uudet silmät ja peruukin sekä Fanny uuden peruukin. Silmätkin ovat näköjään vaihtuneet, olisivatkohan nuo Asukan stockit. Tässä kohtaa näiden tyttöjen tyylit loksahtivat pitkäksi aikaa kohdalleen.

Nyt kaikille nukeille oli löytynyt oma tyyli ja persoona, ja porukka oli tietyllä tapaa valmis. Tietyllä tapaa ensimmäinen nukkevuosi päättyikin tähän. Myöhemmin Pullip-perheen nukkeihin ovat liittyneet Miona, Vilmiina ja Alisa sekä kolme sittemmin eteenpäin myytyä nukkea, mutta jollain tavalla nämä kuusi ensimmäistä tuntuvat olevan aina se ydinporukka. Olen todella iloinen siitä etten ole sortunut myymään näistä yhtäkään, vaikka joskus sekin on käynyt mielessä.