Metsäkuvia ja kummitusjuttu

Otin viikonloppuna ensimmäiset ulkokuvat nimettömästä Blythestäni.

Olin mökillä, ja äiti ehdotti, että lähtisimme sieneen. En ole itse kovin kummoinen sienestäjä, mutta ajattelin, että voisin valokuvata nukkea samalla kun äiti etsisi sieniä.

Ajoimme autollani äidille tuttuun paikkaan, jossa minä en ollut koskaan ennen käynyt. Kyseessä on metsäinen notko, jonka pohjalla virtaa kivikkoinen puro. Paikkaa kutsutaan Kuunjoeksi. Metsä siellä on melko vanhaa, varjoista havumetsää ja maanpohja sammaleinen. Kapea hiekkainen maantie vei aivan notkon pohjalle ja nousi siitä jälleen ylös. Puro alitti tien aivan notkon pohjalla. Pysäköin auton tien varteen, ja nousimme äidin kanssa suunnilleen samaan aikaan ulos.

"Kuuntele!" äiti huudahti, ja olinhan minäkin sen jo kuullut. Metsästä aivan tien tuntumasta kuului kahinaa ja laahaavaa ääntä, aivan kuin joku kävelisi siellä. Emme kuitenkaan nähneet mitään. Muistan katselleeni metsään ihmeissäni, sillä tuntui siltä että äänen aiheuttajan olisi pakko olla aivan näköetäisyydellä.

"Täällä on jo joku, mennään pois!" äiti sanoi heti.

"Mutta eihän tuolla näy mitään," minä protestoin. Äänikin oli jo lakannut kuulumasta. Se lakkasi aivan äkkiä. Päästin koirani autosta ja tähyilin edelleen metsään. Ääni oli ollut sen verran voimakas, että sen aiheuttajan täytyisi olla vähintään ihmisen kokoinen. Metsän eläimistä lähinnä hirvi ja karhu tulivat mieleen. Mutta miksi emme kuulleet äänen aiheuttajan loittonevan? Ihmettelin myös, miten oli mahdollista ettemme nähneet äänen aiheuttajaa, sillä ainakin itse mielsin äänen tulevan aivan läheltä.

Kävelimme syvemmälle metsään, ja minä aloin kuvata.

Miksikään metsänhengeksi tätä tyttöä ei kyllä voi lavastaa, sen verran luonnosta poikkeavia ovat hänen värinsä.

Valo ja varjo vaihtelivat dramaattisesti.

Lopulta tulin itse purolle. Koirani hyppeli pari kertaa puroon ja takaisin, ja nähdessäni kuinka hienon maiseman puron matala vesi ja veden pinnalle jäävät kivet loivat, en voinut vastustaa kiusausta...

Kengät pois ja kahlaamaan! Mitäpä sitä nukkeilija ei tekisi hienojen nukkekuvien eteen? Elokuun viimeisenä viikonloppuna virtaava vesi oli jo varsin kylmää...

Puron uomassa oli sen verran hämärää, että kuvista ei tullut ihan hirveän teräviä. Sommitteluun olen kuitenkin ihan tyytyväinen. Nämä kaksi kuvaa on muuten otettu eri puolilta jokea ja nukke on niissä eri kivien päällä, vaikka kuvat näyttävät aika identtisiltä.

Yhden kuvan nappasin myös itse purosta.

Jalkani alkoivat nopeasti käydä niin tunnottomiksi, että aina asentoa vaihtaessani pelkäsin horjahtavani ja uittavani kaulassa roikkuvan kameran...

Kuvausassistenttini. Joskus hiukan yli-innokas sellainen. Taisipa tuo ainakin kerran hypätä kiven ja kivellä istuvan nuken yli.

Metsän terävässä valossa sain myös kuvia nuken (hitto, että ärsyttää tämä nimettömyys!) eri värisistä silmistä. Siniset vasemmalle katsovat puuttuvat tästä sarjasta. Nuo oranssit ovat kyllä aika pelottavat! Alimman kuvan vaaleanruskeat ovat siis tämän nuken spesiaaliväri. Tykkään.

Lopuksi palataan kummitteluaiheeseen. Keskustelimme vielä mökille palattuamme siitä, mikä metsässä oli liikkunut. Samassa yhteydessä äiti kertoi, että joskus aiemmalla reissulla hän oli kuullut metsästä omituista viheltelyä. Sekin oli kuulostanut ihmisen aiheuttamalta. 

Eikä siinä vielä kaikki. Lapsuutensa seudulla asunut äitini kertoi myös perimätietona liikkuvan tarinan Kuunjoelta. Joskus 1900 -luvun alussa kyseisellä alueella oli kuulemma ollut metsätyömiehiä hommissa. Aikana ennen sähköistä rahaa palkat oli tilipäivänä tuotu heille käteisenä suoraan joelle. Jollakin kerralla oli kuitenkin käynyt niin, että joku ulkopuolinen taho oli saanut vihiä siitä, että palkanmaksaja oli suurien rahasummien kanssa tulossa joelle. Niinpä hänet oli kesken matkan ryöstetty ja tapettu tuolla keskellä korpea. 

Mikähän maantierosvon uhri tuolla syrjäisessä notkossa siis kummittelee?

Uusi nukke!

Perjantaina tuli nukkepostia. Hong Kongista suoraan lähi-Siwan postipisteeseen tullin ohi, jee!

Te kaikki nukkeilijat tiedätte sen tunteen, joka valtaa sydämen kun pitelee tällaista pakettia käsissään...

Ja mitä sieltä paljastuukaan...

Ensimmäinen Blytheni!

Nuken hiukset olivat ensi alkuun aika tahmaiset (näitä ilmeisesti öljytään jotenkin tehtaalla, että olisivat kiiltävämmät tms? Olen törmännyt samaan joillakin Pullipeilla ja aika monilla MH -nukeilla). Tuossa ylemmässä kuvassakin ne vähän roikkuvat päätä pitkin.

Merkittävin yllätys oli se, miten lämpimät nuken sävyt ovat. Hiukset eivät ole puhtaan hopeanvalkoiset kuten kuvittelin, vaan niissä on kermainen sävy. Toisaalta tietynlaisessa valossa ne voivat myös kiiltää sinertävinä. Huulet ovat korallinväriset ja silmämeikki ruskea. 

Kuvien perusteella arvelin, että stock-asuun kuuluvaa hattua ei tulisi kovin paljoa pidettyä. Tykkäsin siitä kuitenkin ensivaikutelman perusteella yllättävän paljon. Joskin kaikki tähän mennessä hattu päässä ottamani kuvat olivat niin hämäriä, että yksikään ei päässyt yli muokkausseulan.

Nukella ei vieläkään ole nimeä. Hankala tyyppi, yleensä minun nukeilleni vakiintuu nimi todella nopeasti! Ne ikään kuin itse kertovat sen saapumisensa jälkeen, mutta tämä tyttö on oikukas. BJD:illänihän suosin maanläheisiä ja suomalaisia nimiä, mutta Blytheille (huomatkaa monikko!) olen kaavaillut toisenlaista nimeämiskäytäntöä. Olen miettinyt, että näille sopisivat vähän pöhkön kulmikkaat ja "vaikeat" nimet, kun Blyhte nukkenakin on vähän vaikeasti avautuva ja monivivahteinen tapaus. Sellaiset nimet, jotka eivät ole varsinaisesti kauniita, mutta sitäkin luonteikkaampia. Selailin netistä mytologianimiä, ja hetkeksi mieleen jäivät pyörimään muun muassa Calliope, Cassiopeia, Cynthia, Gudrun, Isolde, Lachesis, Leda ja  Medeia, mutta niistä mikään ei sitten oikein kuitenkaan ole juuri tämän nuken nimi. Jokin lyhyt, 3-4 kirjaiminen nimi puhuttelisi, mutta en sitten siitä kategoriasta ole keksinyt mitään sopivaa.

Uusi aluevaltaus

Minulle tuli hirveä vimma hankkia uusi nukke kesän päätteeksi. Hiukan ylimääräistä rahaa oli, ja ostoslistani tietysti on tunnetusti ties kuinka pitkä. Selvää oli, että nyt olisi jonkun muun kuin hartsisen nuken vuoro. Kesän miitissä näin elämäni ensimmäiset Blythet livenä, ja tämä varmisti minulle sen, että tuollainenkin nukke on tänne vielä jonain päivänä hankittava. Aloin siis katsella eri kauppojen Blythe -tarjontaa.

Uusia ja kohtuuhintaisia Blythejä ei ole mitenkään pilvin pimein kaupan. Ebaysta tietysti löytyisi vaikka mitä, mutta koska en ole hirveän perehtynyt eri Blythejen tyypillisiin hintoihin tai muutenkaan niiden markkinoihin, en uskaltanut edes harkita sitä vaihtoehtoja. Blythejen kohdallahan riski saada vahingossa lähes väärennökseksi luokiteltava ns. factory Blythe ei ole mitenkään ennenkuulumaton.

CC-Toysissa sattui olemaan alennuksessa yksi nukke, jota olin jo aiemmin katsellut Plastic Popista, mutta itselleni liian kalliin hinnan vuoksi jättänyt ostamatta. Olin päättänyt kipurajaksi 150 euroa (joka toki on blythemaailmassa vähän ja rajaa kovasti tarjontaa), jos sen alle ei löytyisi aidosti mieluista nukkea, saisi jäädä ostamatta. Candence Majorette tuli maksamaan 130 euroa, tosin jää nähtäväksi nouseeko hinta mahdollisen tulliin jäämisen myötä.

Kuva täältä: http://www.cc-toys.com.hk/index.php

Täällä eletään siis odottavissa tunnelmissa. Onpa kivaa pitkästä aikaa saada ihan uusi nukke avaamattomassa pakkauksessaan ja kaikkien oheistavaroiden kera!

Muistoja: Ensimmäinen nukkevuosi 2009

Innostuin katselemaan vanhoja Pullip -kuviani noin kuuden vuoden takaa. Vaikka nuket ovat vain yksi pieni harrastus aikuisen ihmisen vaikeassa ja monimutkaisessa, velvollisuuksien täyttämässä elämässä, niiden merkitys oli kuitenkin tuolloin alkuaikoina elämässäni yllättävän suuri. Tavoitan vieläkin sen kokemani tietyn innostuneisuuden ja lähestulkoon taianomaisuuden kun katselen näitä kuvia.

Ensimmäinen nukkeni Dal Tezca "Leonoora" juuri purettuna paketistaan. Oi sitä tunnetta, kun sai viimein hypistellä käsissään ihan oikeaa nukkea katseltuaan ensin sellaisten kuvia useamman kuukauden netistä.

Sitten heti perään Dal Angry "Amalia" saapui, ja voi millainen tyylikaksikko dalini olivatkaan...

Aluksi nukkejen oheistavarat olivat yhden käden sormilla laskettavissa, ja koska minulla oli kova vimma saada niiden tyyleihin vaihtelevuutta, ompelin niille itse vaatteita todella puutteellisilla taidoillani. Stock -kuntoisuus ei ollut minulle koskaan itseisarvo, Amalian saparotkin purin saman tien ja leikkasin Leonooran otsatukkaa mieleisempääni muotoon.

Sittemmin porukkaan saapui ensimmäinen Pullipini Rebecca (Asuka) joka tuntuu edelleen henkisesti jonkinlaiselta keskushenkilöltä ja alter egoltani nukkeporukassa. Tämän peruukin ostin käytettynä PullipSuomen foorumilta, ja leikkasin itse siihen otsatukan. Se on erittäin hyvälaatuinen ja sopikin Rebecalle loistavasti.

Ensi alkuun yritin olla hyvinkin tarinallinen nukkeilija. Mitään kovin kummoisia juonellisia viritelmiä en missään vaiheessa kehitellyt, vaan nukkejen touhut olivat arkisia; jos lähdettiin mökille niin siellä tietenkin uitiin ja nukuttiin siskonpedissä...

Sitten saapui Justine (Cornice), ja nukkeja pääsi kuvaamaan entistä monipuolisemmin ryhmässä. Tuohon aikaan hankin myös ihan tavan marketeista useamman setin Barbien vaatteita nukeilleni. Lisäksi ostin muutaman vaatteen käytettynä muilta harrastajilta, ulkomailta en vielä tuolloin uskaltanut mitään tilata. Nukkejeni pukeutumistyyli on aina ollut hyvin arkinen. Jotenkin koen, että arkisessa tyylissä niiden persoonallisuus tulee paremmin esiin, vaikka joku muu voisi varmaan kokea päin vastoin.

Näissä kuvissa on ihanaa kotikutoisuutta. Muutamaa olemassaolevaa peruukkia piti vaihdella päittäin ja kaikenlaisia kokeiluja oli tehtävä itse. Tässä vaiheessa Leonoora oli jo saanut obitsun ja Rebecca Volksin vartalon. 

Uusien vartaloiden saapuminen olikin iso ja odotettu juttu. Juuri obitsutettu Leonoora kauhistelee palasiksi laitettua Rebeccaa.

Nukkejen valokuvaaminen muuttui taas jännemmäksi, kun obitsujen myötä saattoi saada aikaiseksi monipuolisempia asentoja.

Sitten porukkaan liittyi ensimmäinen Taeyang Sam.

Nämä elokuussa mökillä otetut kuvat Amaliasta ja Sylvanian Families -siilivauvasta muistan erityisen hyvin, ja pidän niitä vieläkin tunnelmaltaan ja sommittelultaan onnistuneina.

Sitten saapui Fanny (Clarity). Olin tilannut sille jo valmiiksi obitsun, joten ainoat stock -kunnossa otetut kuvat tuli otettua heti nuken saapumisen jälkeen. Täytyy muuten ihmetellä näitä nimiä - jos nyt nimeäisin nuo kolme ensimmäistä Pullipiani, luulen että kirjoitusasut olisivat Rebekka, Justiina ja Fanni, sillä yleensä suosin suomalaisia kirjoitusasuja. Ilmeisesti tuolloin on kuitenkin ollut joku kansainvälisyyskausi menossa... Amalia sentään on Amalia eikä Amelie tms.

Todennäköisesti ensimmäinen ryhmäkuva silloisesta kuusihenkisestä nukkeporukasta. Fanny näyttää vielä vähän hämmentyneeltä saapumisensa jälkeen...

Syksyllä Justine sai obitsun, uudet silmät ja peruukin sekä Fanny uuden peruukin. Silmätkin ovat näköjään vaihtuneet, olisivatkohan nuo Asukan stockit. Tässä kohtaa näiden tyttöjen tyylit loksahtivat pitkäksi aikaa kohdalleen.

Nyt kaikille nukeille oli löytynyt oma tyyli ja persoona, ja porukka oli tietyllä tapaa valmis. Tietyllä tapaa ensimmäinen nukkevuosi päättyikin tähän. Myöhemmin Pullip-perheen nukkeihin ovat liittyneet Miona, Vilmiina ja Alisa sekä kolme sittemmin eteenpäin myytyä nukkea, mutta jollain tavalla nämä kuusi ensimmäistä tuntuvat olevan aina se ydinporukka. Olen todella iloinen siitä etten ole sortunut myymään näistä yhtäkään, vaikka joskus sekin on käynyt mielessä. 

Vellamo uudistui

Vellamo sai uuden tyylinsä.

Noh, tuo peruukin leikkaus tekee vähän koulutyttömäisen vaikutelman, mutta kaikkea ei voi saada. Lyhyitä peruukkeja on niin vaikea löytää minään muuna kuin polkkamallisena. Myös silmät vaihtuivat (vähän liiankin) kirkkaan vihreisiin, mutta en onnistunut ottamaan sellaisia kuvia, joissa ne näkyisivät kunnolla.

Ostin myös yhdet tuollaiset converse -tyyppiset tennarit, mutta kuten jo tilatessa arvelin, ne ovat ihan liian isot. Jonkinlaisena rekvisiittana ne vielä jotenkuten toimivat tämäntyyppisissä tarkemmin rajaamattomissa kuvissa.

Pitäisi ottaa enemmän kuvia ilman tukea seisovista tai "kävelevistä" nukeista. Pidän siitä vaikutelmasta, joka niistä parhaimmillaan tulee. Ikään kuin nukke oikeasti olisi menossa johonkin.

Tässä kuvassa tuo tennareiden ylikokoisuus näkyy hyvin, ja Vellamon asento on muutenkin vähän turhan tönkkö.

Vielä yksi sisällä otettu kuva. Voimakkaat varjot ovat nyt päivän sana.

Iplehousen ja Bobobien MSD-vartalot vertailussa

Olen jo aiemmin miettinyt, että haluaisin ottaa kunnolliset vertailukuvat noiden molempien BJD-tyttöjeni vartaloista. Nuo kun sattuvat olemaan tosi erilaiset vartalot. En tiedä kiinnostaako tällainen ketään muuta, mutta itselleni ainakin nukkejen käänteleminen ajatuksen kanssa selvitti vähän sitä, mitkä asiat minulle ovat nukkejen vartaloissa tärkeitä ja mitkä toisarvoisempia.

Vellamolla on siis Iplehousen MSD-kokoinen mobility type -keho large bustilla. Vienan kehosta en tiedä muuta kuin että se on Bobobien. Nivellyksessä ainoat erot ovat siinä, että Vienalla on vyötäröjointti toisin kuin Vellamolla. Lisäksi Vellamon reidet ovat kaksiosaiset liikkuvuuden parantamiseksi. Muotoilussa erot ovat suuria. Vienan keho on melko tasapaksu pötikkä, Vellamo taas on paljon kurvikkaampi ja naisellisempi.

 Ylhäällä vielä lähikuva torsoista.

Suorana istuessaan Vellamo tarvitsee käsien tuen, ettei keikahtaisi taaksepäin. Tämä johtuu ilmeisesti siitä, että reidet ovat varsin pyöreät ja täyteläiset.

Hiukan eteen taipuneensa sen sijaan asento säilyy.

Yläkuvassa näkyy eteentaivutuksen salaisuus. Vellamon reisien sisällä on tuollaiset ulokkeet, joiden on ilmeisesti tarkoitus auttaa reisiä säilyttämään asentonsa.

"Lonkkamaljan" sisällä puolestaan on tuollaisia koloja, joihin reisiulokkeiden olisi tarkoitus eri asennoissa lukittua. Itse en ole kyllä huomannut että näin tapahtuisi käytännössä koskaan, ulokkeet ovat lukittumiseen liian lyhyet.

Sen sijaan tämä on se, mikä usein tapahtuu esim. mekkoa tai housuja pukiessa. Lonkka muljahtaa ulos kuopastaan ja jää jumiin tuosta ulokkeesta. Nyt tähän on jo tottunut, mutta se on silti vähän ärsyttävää.

                                     

Ja näin ulokkeet siis toimivat ja vakauttavat tuon etunoja-asennon.

Polvillaan oleminen onnistuu, mutta asento on aika hutera ja sitä joutuu tasapainottamaan huolellisesti, ennen kuin nukke pysyy paikoillaan.

Kädet taipuvat ihan kivasti.

Ylä- ja alakuvien on tarkoitus havainnollistaa sitä, millaisissa asennoissa kädet pysyvät ilman ulkoista tukea.

Ylävartalo taipuu sivulle, mutta ei luonnollisimmalla mahdollisella tavalla.

Sitten Vienan pariin. Istuminen ilman tukea onnistuu kohtalaisen hyvin, Joskin herkästi syntyy vaikutelma hiukan kumarasta ryhdistä tuosta vyötäröjointista johtuen.

Ja edelleen vyötäröjointin ansiosta eteentaivutuksessa ei ole ongelmia, joskin asentojen esteettisyys on vähän niin ja näin.

Melkoinen voimistelija tämä tyttö.

Polvillaan oleminen onnistuu ja asento on hiukan tukevampi kuin Vellamolla, vaikka Viena muuten on Vellamoon verrattuna räsynukkemainen lötkö (johtuu kyllä pääasiassa löysemmästä stringauksesta). Estetiikasta ei taaskaan voi juuri puhua.

Yllä ja alla käsien liikkeitä. Nivelet eivät taaskaan ole kauneimmillaan. Värimätsin puutteellisuus korostuu näissä kuvissa aika huimasti.

Toisin kuin Vellamon, Vienan ylävartalo ei taivu rintakehäpalan kohdalta juuri ollenkaan, vaan kaikki liike tulee vyötäröjointin kautta.

Ylä- ja alakuvat tuovat esiin itseäni ehkä eniten häiritsevän asian Vienan vartalossa. Erityisesti sääret ja kyynärvarret ovat suorat pötikät vailla muotoilua, ja ranteet sekä nilkat ovat varsin epäesteettiset. Vienan ja Vellamon kädet ovat suunnilleen samankokoiset, mutta olen aina mieltänyt Vienan kämmenen melko leipälapiomaiseksi... Luultavasti paksu ranne korostaa tätä vaikutelmaa.

Jalkaterät ovat suunnilleen samankokoiset, eli MSD:ksi hyvin pienet. Noin 5,3 cm.

Kummankaan nilkat eivät taivu erityisen hyvin. Vellamon jalkaterät lukittuvat tuohon asentoon, Vienallakin ne pysyvät suurin piirtein tuossa kohdassa.

Kun tyypit laittaa isommin asettelematta istumaan, Viena yleensä "lysähtää" tuolla tavalla, kun taas Vellamo on luonnostaan ryhdikkäämpi.

Asettelemalla Vienan saa hiukan luontevampaan asentoon, mutta tietynlainen ryhdittömyys vaivaa häntä kyllä oikeastaan aina. Syytän tästä vyötäröjointtia.

Vellamo istuu luonnostaan hyvin suoraselkäisesti ja napakasti.

Olin jo pukenut nukeille vaatteet kun keksin vielä tehdä yhden asentovertailun. Vellamo pystyy taivuttamaan polviaan aavistuksen säilyttäen samalla istuma-asennon. Viena taas leviää vähän joka suuntaan...

Vienan polvet saa täysin koukkuun vartaloa vasten, mutta tällöin asennon säilyttäminen ilman tukea ei ole mahdollista. Vellamo ei edes tuettuna taivu yhtä paljon.

Näiden kahden vartalon kokemuksella olen sitä mieltä, että esteettisyys on minulle tärkeämpää kuin asentojen monipuolisuus. Minulle riittää varsin vähäinenkin asentorepertuaari, kunhan asennot ovat luontevan oloisia. Sitten asia olisi ongelma, jos olisi tosi nättikroppainen nukke jonka kaikki asennot olisivat jotenkin pökkelön ja elottoman oloisia. 

Vienan kaikki nivelet menevät periaatteessa vaikka kaksinkerroin, kun taas Vellamon liikeradat ovat paljon rajoitetumpia. Itse en kuitenkaan oikein koe hyötyväni Vienan taipuisuudesta, sillä asennot eivät ole niin esteettisiä että niitä tekisi mieli hyödyntää esim. kuvissa. Esteettisesti Vienan isommat ongelmat ovat minun mielestäni käsivarsien ja jalkojen tasapaksu muotoilu, paksut nilkat ja ranteet sekä naisellisten kurvien puute. Minulla on varmaan joku lantiofetissi... Vellamon vartalo taas on estetiikan puolesta minun makuuni lähes täydellinen.